STRILAB:ssa, Kaartin prikaatin (IB 1) sotilaallisessa hautomossa, Julius Lind on rakentanut RES-järjestelmän (Rapid Evacuation Sling), kevyen valjaan, joka rakennetaan suojaliivin sisään ja jonka on tarkoitus nopeuttaa ja keventää haavoittuneen taistelutoverin raahaamista suojaan. Testeissä kahden sotilaan tarvitsema aika jonkun raahaamiseksi suojaan lähes puolittui.

RES, eli "silmukka", on yksi STRILAB:n hankkeista, jota NDS vieraili kevään kenttäharjoituksen aikana. Hankkeen takana on Julius Lind, joka opiskelee konetekniikkaa Lundin yliopistossa (Ruotsi) ja on ajoittain palkattuna sotilaana Kaartin prikaatissa. Hän suoritti asevelvollisuutensa Göta-pioneerirykmentissä (Ing 2) ja palveli sen jälkeen Älvsborgin amfibiorykmentissä (Amf 4) Göteborgissa (Länsi-Ruotsi).

Lundissa hän päätyi samalle kurssille Fabian Duken kanssa, joka on yksi STRILAB:n perustajista, ja haki mukaan kesän viiden viikon ohjelmaan. Hänen ryhmänsä keskittyi fyysisiin tuotteisiin, ja se sai valittavakseen kaksi suuntaa: torjuntakeinon droneja vastaan tai jotain sotilaan taistelukykyä parantavaa. Julius halusi keskittyä sotilaan lähelle tulevaan ratkaisuun. Idea silmukkaan syntyi keskustelussa Duken kanssa siitä, miten haavoittuneita raahataan, ja he päätyivät yhdessä ajatukseen, että pitäisi olla jonkinlainen valjas, jonka voisi vain kiinnittää kehen tahansa.

– Se kylvi siemenen, enkä pystynyt lakkaamaan ajattelemasta sitä, sanoo Julius Lind.

Hän alkoi haastatella sairaankuljettajia ja tiedusteli asiaa eri lääkintäkouluissa.

– Silloin ymmärsin, että kyseessä saattaa olla todellinen ongelma, joka pitää ratkaista, enemmän kuin että me sotilaat vain koemme raahaamisen raskaaksi.

Lähtökohtana on paino. Sotilas voi kantaa jopa 120 kiloa varusteita, ja jonkun raahaaminen maastossa on äärimmäisen raskasta, erityisesti kun oksat ja muu maasto lisäävät kitkaa.

– Yksin ei jaksa raahata, tai sitten on täysin lopussa raahattuaan, ja se vie liikaa aikaa, sanoo Julius Lind.

Nykyään haavoittunutta raahataan suojaliivin olkahihnoista tai univormusta, mikä on sekä raskasta että hidasta.

Silmukka koostuu kahdesta hihnasta, jotka on kiinnitetty suojaliivin olkahihnoihin ja jotka sijaitsevat piilossa niskassa. Ajatuksena on, että se asennetaan kerran ja sen jälkeen unohdetaan, jotta se on käytettävissä tarvittaessa. Kun siitä nykäisee, se avautuu silmukaksi, josta haavoittunutta voi raahata, jota voi kantaa reppuna, tai jonka voi pujottaa käsien tai jalkojen läpi. Jos se pujotetaan jalkojen läpi, kaksi sotilasta voi nostaa koko kehon, esimerkiksi ajoneuvoon. Tavoitteena, Julius Lind sanoo, on lyhentää aikaa suojaan pääsemiseksi ja säilyttää sotilaiden taistelukyky.

– Jotta he ovat edelleen taistelukykyisiä vedettyään haavoittuneen toverin takaisin.

Viikon ajan hanke sai käyttöönsä testijoukkueen, jossa sotilaat raahasivat toisiaan lyhyillä matkoilla sekä silmukan kanssa että ilman sitä. Tulokset olivat selviä, Julius Lind kertoo: aika saada joku suojaan väheni merkittävästi, ja kahden hengen osalta se lähes puolittui. Sotilaat arvioivat myös oman taistelukykynsä selvästi korkeammaksi silmukan kanssa. Mitä pidempi matka, sitä suurempi hyöty: ajansäästö kasvaa etäisyyden myötä, ja raahaajan jaksaminen muuten heikkenee nopeasti.

Testijoukkueen ansiosta kehitysiteraatiot etenivät nopeasti. He testasivat prototyyppejä maanantaina, ompelivat uusia tiistaina ja testasivat jälleen seuraavana päivänä. Palaute oli usein, että sotilaat halusivat silmukan pidemmäksi, ja että siinä pitäisi olla useampia silmukoita, jotta pituuden voisi valita itse.

Julius Lindillä ei ollut aiempaa kokemusta tekstiilien parissa työskentelystä, lukuun ottamatta "ompelupalvelua lumessa" (asepalveluksen slangia). Ohjelman ensimmäinen viikko oli koulutusta tuotekehityksestä ja yrittäjyydestä, ja tärkein oppi, jonka hän sieltä sai mukaansa, oli olla itselleen ankarin kriitikko.

– Omaan luomukseensa rakastuu hyvin helposti, siitä tulee kuin oma vauva, hän sanoo. Mutta jos joku sanoo, ettei aio käyttää sitä, silloin he eivät tule käyttämään sitä, ja hehän ovat niitä, joille tuote on tarkoitettu.

Yksi idea, josta hänen piti luopua, oli modulaarinen paarit, jotka voisi koota kentällä.

– Vähän kritiikin jälkeen ymmärsin, ettei sitä olisi mahdollista toteuttaa, ja että vastaus siihen, toimisiko se paremmin kuin se, mitä meillä jo on, oli todennäköisesti ei.

Ryhmä jatkaa tuotteidensa parissa osa-aikaisesti. Silmukan osalta valmistus on jo päätetty: se ulkoistetaan ulkopuoliselle valmistajalle sen sijaan, että se ommeltaisiin sisäisesti. Seuraava askel on saada aikaan prototyyppejä, joita testataan syksyn aikana joukkueella ja Kaartin prikaatin lääkintäkoulussa, ja kevääseen mennessä tavoitteena on, että kokonainen komppania kantaisi ja testaisi sitä.

– Ja jossain vaiheessa luoda tarve sisältä käsin, jossa ihmiset näkevät sen ja ajattelevat, että tämä minun on saatava joukkueelleni, sanoo Julius Lind.

Se, mikä nyt vie eniten aikaa, ei ole itse tuote vaan tie organisaation sisään, hän sanoo.

– Vaikea osuus ei ole rakentaa jotain, joka toimii, vaan seuraava askel. Voimme osoittaa, että silmukka lyhentää aikaa suojaan pääsemiseksi, mutta ei ole olemassa itsestään selvää tietä toimivasta prototyypistä johonkin, jota joukko-osasto voisi todella tilata. Kuka on ostaja ja kenen budjettirivillä asia on, on edelleen avoin kysymys. Siihen kysymykseen käytämme juuri nyt eniten aikaa.

Hän arvioi kappalehinnaksi 300 ja 500 kruunun (noin 26-44 euron) välillä, materiaalit, tuotanto ja työ mukaan lukien. Hinnan pitäminen alhaisena on itsessään tavoite.

– Lääkintähuolto ei ole kovin "seksikästä", ei ainakaan harjoitusympäristössä. Tavoitteeni on enemmän lääkintähuoltoa mahdollisimman pienellä taakalla sotilaalle, hän sanoo.

Julius ja ryhmä ovat jo tehneet yhteistyötä Snigel-yrityksen kanssa ja saaneet kankaita lahjoituksena. Ryhmä on keskustellut yhtiön perustamisesta muttei ole vielä tehnyt sitä, ja ajatuksena on viedä hanketta mahdollisimman pitkälle omin voimin. Lind ei ole hakenut patenttia, koska muotoilu saattaa näyttää erilaiselta puolen vuoden kuluttua, mutta pitää sitä ajankohtaisena asiana.

Yksi tavoite on saada silmukka käyttöön paikkaan, jossa sitä todella koetellaan.

– Saimme sen kysymyksen muutaman kerran. Joku jopa tuli kysymään suoraan, kuinka monta hän voisi saada heti, mutta silloin meillä oli vain yksi prototyyppi, Julius Lind kertoo. Kun saamme prototyyppejä valmiiksi, keskustelemme siitä, kuinka monta meillä on varaa lahjoittaa Ukrainaan, jotta saisimme sieltä oikeaa palautetta.