STRILAB:ssa, Henkikaartin prikaatin (IB 1) omassa sotilaisinkubaattorissa, sotilas ja reserviupseeri ovat viidessä viikossa rakentaneet ELD:n, liitännäisen tilannekuvasovellukseen ATAK:iin, joka digitalisoi epäsuoran tulen pyynnön. Käskynanto, joka aiemmin täytyi välittää suullisesti puheverkon kautta, voidaan nyt lähettää viestinä sovelluksessa. Hankkeen taustalla on itse STRILAB:in perusidea: rakenna alhaalta ylöspäin, sotilaasta lähtien, sen sijaan että rakennettaisiin ylhäältä alas.

STRILAB on Henkikaartin prikaatin (IB 1) omavarainen sotilaisinkubaattori, taistelulaboratorio, jossa reserviupseerit ja sotilaat kehittävät teknologiaa ja menetelmiä alhaalta käsin, hyödyntäen startup-maailmasta lainattuja työtapoja. Tänä kesänä järjestetään ensimmäistä kertaa viiden viikon ohjelma, jonka tarkoituksena on muuttaa kevään harjoituksista saadut kokemukset konkreettisiksi prototyypeiksi. Aloitteen takana ovat reserviupseerit Jakob Blomqvist ja Fabian Duke, ja se perustuu heidän mukaansa prikaatin poikkeuksellisen suureen osa-aikaisten sotilaiden osuuteen, joista monet opiskelevat teknisiä aloja. NDS tapasi aloitteentekijät kentällä pidetyssä harjoituksessa keväällä.

Tässä ohjelmassa ELD-hanke on saanut muotonsa. Sen rakensi kaksi henkilöä, jotka päätyivät samaan projektiryhmään vasta kesällä. Lukas Nilsson suoritti hetki sitten asepalveluksensa kranaatinheittäjäsotilaana IB 1:ssä ja on nykyään GSS/T-sotilas (osa-aikainen sopimussotilas); STRILAB:issa hän on kehittäjä, joka rakentaa sovellusta. Albert Oscarsson on epäsuoran tulen reserviupseeri ja tekniikan yliopisto-opiskelija, ja hän johtaa hanketta.

He työskentelevät samassa ketjussa, mutta eri tasoilla. Lukas on aivan alimmalla tasolla, kranaatinheittimen luona. Albert suunnittelee ja koordinoi epäsuoraa tulta pataljoonan tasolla. Yhdessä, he sanovat, heillä on poikkeuksellisen kokonaisvaltainen kuva siitä, miltä tulenjohtoketju näyttää ja missä se kitisee.

Ongelma, jonka he ottivat ratkaistavakseen, on se, että tulenjohtoketju perustuu teknologiaan, jota ei ole nykyaikaistettu 1990-luvun jälkeen. Joukot ovat riippuvaisia vanhasta Radio 180 -radiosta, ja kranaatinheitinjoukkueet lankaan perustuvasta viestiliikenteestä. Jälkimmäinen pakottaa ne ryhmittymään yhteen sen sijaan, että ne hajautuisivat, mikä tekee niistä haavoittuvia esimerkiksi droonuhkille. Lisäksi useat vanhoista järjestelmistä vaativat koulutettuja operaattoreita, eli enemmän henkilöstöä kuin oikeastaan tarvittaisi.

Myös käskynanto on manuaalinen. Tulipyyntö jäsennetään muistisäännön VISSSTBOA mukaan, akronyymin, joka varmistaa, ettei mitään tärkeää jää pois. Kynnys näkyy selkeimmin, Albert sanoo, tavalliselle jalkaväen sotilaalle, joka on tulenjohtoketjun ulkopuolella. Hänellä ei ole omaa viestivälineistöä, ja pyyntö on siksi välitettävä suullisesti neljän vaiheen kautta: ryhmänjohtajalta joukkueenjohtajalle, komppanianpäällikölle ja ylös asti torjunta-upseerille asti.

"Jokaisen tason täytyy muistaa se ja toistaa se eteenpäin uudella radiojärjestelmällä", Albert sanoo. "Se tekee siitä hitaan ja monimutkaisen, ja käytännössä sitä harjoitellaan harvoin tai ei koskaan."

ELD:n avulla, he sanovat, pyyntö voidaan sen sijaan lähettää viestinä sovelluksessa, suoraan oikealle henkilölle.

Ratkaisu on rakennettu liitännäiseksi ATAK:iin (Android Team Awareness Kit), Android-sovellukseen, joka on osa yhdysvaltalaista TAK-järjestelmää. ATAK tarjoaa joukoille jaetun, digitaalisen tilannekuvan reaaliajassa, aina sotilastasolle asti, ja sitä voidaan pitää kartan, kompassin, kalvopiirroksen (oleaatin) ja radion täydentäjänä. Monet kantavat sitä jo puhelimessaan suojaliivissä, ja salauksesta huolehtii itse alusta.

"Saa kartan, jolle voi piirtää, ja valmiiksi rakennetun viestijärjestelmän", Lukas sanoo.

Tavoitteena, hän sanoo, on koota koko epäsuoran tulen ketju yhteen ja samaan järjestelmään: sotilas tai tulenjohtaja, joka pyytää tulta, torjunta-upseeri, joka jakaa sen, ja aseryhmä, joka ampuu.

"Koko epäsuoran tulen ketjun pitäisi olla yhdessä sovelluksessa, yhdessä järjestelmässä. Sen pitäisi olla yksinkertaista, virheiden riskiä ei pitäisi olla, ja tarpeettoman paljon materiaalia ei pitäisi tarvita", Lukas sanoo.

Jokainen rooli saa oman näkymänsä, hän selittää. Torjunta-upseerin pitäisi nähdä kokonaiskuva aseiden sijainnista, tulikeilan leveydestä ja ammuksista, kun taas aseen luona oleva näkee vain sen, mitä tarvitaan ampumiseen.

Sovelluksessa, jonka he esittelevät, tulipyynnön tekijä valitsee, mikä järjestelmä toimii: kranaatinheitin, tykistö, FPV-drooni tai panssarintorjuntaohjus. Maali merkitään koordinaateilla, tai suunnalla ja etäisyydellä kartan pisteestä, yhdessä kranaatin tyypin, ampumakuvion ja ammunnan intensiteetin (tulinopeuden) kanssa.

Se, mikä erottaa ELD:n suuremmista johtamisjärjestelmistä, on suunta: siinä missä ne tilataan ylhäältä käsin, ELD lähti suoraan loppukäyttäjästä.

"Kaikki alkoi kranaatinheitinjoukkueesta, se oli ensimmäinen prototyyppi", Albert sanoo. "Sen jälkeen jatkoimme rakentamista alhaalta ylöspäin."

Vähitellen ketju kasvoi: tulenjohtaja, torjunta-upseeri, tykistö, ja he uskovat, ennemmin tai myöhemmin myös FPV-droonit.

Kumpikaan heistä ei ollut aiemmin rakentanut ATAK-liitännäistä tai koodannut. ATAK:in valinta tuntui heistä silti luonnolliselta: se on avoimen lähdekoodin ratkaisu, laajasti käytössä ja hyvin dokumentoitu, ja se on jo yksi Ruotsin puolustusvoimien viestivälineistä.

"Se on helppo tapa saada aikaan proof of concept", Albert sanoo.

He oppivat matkan varrella. Tieto ATAK:ista on avointa, mutta vaikeasti jäsenneltävää, ja siinä he käyttivät Claudea vastausten löytämiseen. He aloittivat myös pienestä: ensimmäinen prototyyppi rakennettiin yksinkertaisena web-sovelluksena ja esiteltiin suunnitelluille käyttäjille ennen kuin he käyttivät aikaa varsinaiseen ATAK-liitännäiseen.

Viiden viikon jälkeen on olemassa valmis prototyyppi, jota Lukasin ja Albertin mukaan on jo testattu kranaatinheitinjoukkueiden kesken Ruotsissa hyvin arvosanoin. Sprintin aikana he ovat kiertäneet joukko-osastoissa, muun muassa I21:ssä Sollefteåssa (Pohjois-Ruotsi) ja Henkikaartissa Tukholmassa, valmistellakseen syksyn kokeita ja kuulostellakseen, mitä joukot tarvitsevat, jotta ne haluaisivat testata ELD:tä käytännössä.

"Ei odoteta, että joku sanoo, mitä pitäisi tapahtua, vaan etsitään vastaukset itse", Albert sanoo työtavasta.

Missä haluaisitte ELD:n olevan vuoden kuluttua?

"Tavoitteemme on saada se käyttäjien käsiin", Albert sanoo ja jatkaa: "Haluamme viedä sen mahdollisimman monelle käyttäjälle, todisteena siitä, että se toimii."

Yhtiötä he eivät ole tietoisesti vielä perustaneet.

Tie sinne voi kulkea useita suuntia. Joko Ruotsin puolustusvoimat ottaa asian hoitoonsa, tai koodi myydään vakiintuneelle puolustusalan yritykselle, joka hoitaa dokumentaation ja viivyttää prosessia eteenpäin kohti Ruotsin puolustusmateriaalihallintoa (FMV). Se, mikä hidastaa, heidän mielestään, on harvoin itse teknologia, vaan kaikki sen ympärillä: menetelmät, käsikirjat ja pitkä hallinnollinen tie.

"Jos rakennat lapion, siihen pitää olla kaksikymmentäsivuinen käyttöohje", Albert sanoo pilke silmäkulmassa. "Uskon, että sotilaat pystyvät keksimään sen itse."