STRILAB:ssa, Kaartin prikaatin (IB 1) omassa sotilaallisessa inkubaattorissa, sotilas ja reservin upseeri ovat viidessä viikossa rakentaneet ELD:n, liitännäisohjelman tilannekuvasovellus ATAK:iin, joka digitalisoi epäsuoran tulen pyynnöt. Käskynanto, joka aiemmin oli välitettävä suullisesti puheverkon kautta, voidaan nyt lähettää viestinä sovelluksessa. Hankkeen taustalla on itse STRILAB:n idea: rakenna alhaalta ylöspäin, sotilaasta lähtien, eikä ylhäältä käsin.

STRILAB on Kaartin prikaatin (IB 1) oma sotilaallinen inkubaattori, taistelulaboratorio, jossa reservin upseerit ja sotilaat kehittävät teknologiaa ja menetelmiä ruohonjuuritasolta, hyödyntäen startup-maailmasta lainattuja työtapoja. Tänä kesänä järjestetään ensimmäistä kertaa viiden viikon ohjelma, jonka tarkoituksena on muuttaa kevään harjoitusten kokemukset konkreettisiksi prototyypeiksi. Aloitteen takana ovat reservin upseerit Jakob Blomqvist ja Fabian Duke, ja se perustuu heidän mukaansa prikaatin poikkeuksellisen suureen osa-aikaisten sotilaiden osuuteen, joista monet opiskelevat teknisillä aloilla. NDS tapasi aloitteentekijät kenttäharjoituksessa keväällä.

Juuri tässä ohjelmassa ELD-projekti on saanut muotonsa. Sen rakensivat kaksi henkilöä, jotka päätyivät samaan projektiryhmään vasta tänä kesänä. Lukas Nilsson suoritti äskettäin varusmiespalveluksensa kranaatinheittäjänä IB 1:ssä ja on nykyään GSS/T-sotilas (osa-aikainen palkattu sotilas); STRILAB:ssa hän toimii kehittäjänä, joka rakentaa sovellusta. Albert Oscarsson on epäsuoran tulen reservin upseeri ja diplomi-insinööriopiskelija, ja hän johtaa projektia.

He työskentelevät samassa ketjussa, mutta eri tasoilla. Lukas on alimmalla tasolla, kranaatinheittimen ääressä. Albert suunnittelee ja koordinoi epäsuoraa tulta pataljoonan tasolla. Yhdessä, he sanovat, heillä on poikkeuksellisen kattava kuva siitä, miltä tulenjohtoketju näyttää ja missä se hankaa.

Ongelma, johon he tarttuivat, on se, että tulenjohtoketju perustuu teknologiaan, jota ei ole modernisoitu 1990-luvun jälkeen. Joukot ovat riippuvaisia vanhasta Radio 180 -järjestelmästä, ja kranaatinheitinjoukkueet lankayhteydestä. Jälkimmäinen pakottaa ne ryhmittymään tiiviisti sen sijaan, että ne hajaantuisivat, mikä tekee niistä haavoittuvaisia muun muassa dronuhkille. Lisäksi useat vanhoista järjestelmistä vaativat koulutettuja operaattoreita, siis enemmän henkilöstöä kuin todellisuudessa tarvittaisiin.

Myös käskynanto on manuaalinen. Tulipyyntö jäsennellään muistisäännön VISSSTBOA mukaan, akronyymin, joka varmistaa, ettei mitään olennaista jää pois. Kynnys on selkeimmin havaittavissa, sanoo Albert, tavalliselle jalkaväkisotilaalle, joka on tulenjohtoketjun ulkopuolella. Häneltä puuttuu oma viestintävälineistö, ja pyyntö on siksi vietävä eteenpäin suullisesti neljässä vaiheessa: ryhmänjohtajalta joukkueenjohtajalle, komppanianpäällikölle ja aina tulenkäyttöupseerille asti.

– Jokaisen tason on muistettava se ja toistettava se eteenpäin uudessa radiojärjestelmässä, sanoo Albert. Se tekee siitä hidasta ja monimutkaista, ja käytännössä sitä harjoitellaan harvoin tai ei koskaan.

ELD:n avulla, he sanovat, pyyntö voidaan sen sijaan lähettää viestinä sovelluksessa suoraan oikealle henkilölle.

Ratkaisu on rakennettu liitännäisohjelmaksi ATAK:iin (Android Team Awareness Kit), Android-sovellukseen, joka kuuluu yhdysvaltalaiseen TAK-järjestelmään. ATAK antaa joukoille jaetun, digitaalisen tilannekuvan reaaliajassa, aina sotilastasolle asti, ja sitä voidaan pitää kartan, kompassin, kalvokartan ja radion täydentäjänä. Monet kantavat sitä jo puhelimessa suojaliivissä, ja salauksesta huolehtii alusta itse.

– Saa kartan, johon voi piirtää, ja valmiiksi rakennetun viestintäjärjestelmän, sanoo Lukas.

Tavoitteena, hän sanoo, on koota koko epäsuoran tulen ketju yhteen ja samaan järjestelmään: sotilas tai tulenjohtaja, joka pyytää tulta, tulenkäyttöupseeri, joka jakaa sen, ja aseryhmä, joka ampuu.

– Koko epäsuoran tulen ketjun tulisi olla yhdessä sovelluksessa, yhdessä järjestelmässä. Sen pitää olla yksinkertaista, virheiden riskiä ei saa olla, eikä siihen pitäisi tarvita tarpeettoman paljon materiaalia, sanoo Lukas.

Jokainen rooli saa oman näkymänsä, hän selittää. Tulenkäyttöupseerin tulisi nähdä kokonaiskuva aseiden sijainnista, tulialueen leveydestä ja ammuksista, kun taas aseen luona oleva näkee vain sen, mitä ampumiseen tarvitaan.

Sovelluksessa, jota he esittelevät, tulta pyytävä valitsee, mikä järjestelmä toimii: kranaatinheitin, tykistö, FPV-drone tai panssarintorjuntaohjus. Maali ilmoitetaan koordinaateilla, tai suunnalla ja etäisyydellä kartan pisteestä, yhdessä kranaattityypin, ampumakuvion ja ammunnankäytön (tulinopeus) kanssa.

Se, mikä erottaa ELD:n suuremmista johtamisjärjestelmistä, on suunta: siinä missä ne tilataan ylhäältä käsin, ELD lähti suoraan loppukäyttäjästä.

– Kaikki alkoi kranaatinheitinjoukkueesta, se oli ensimmäinen prototyyppi, sanoo Albert. Sitten jatkoimme rakentamista alhaalta ylöspäin.

Vähitellen ketju kasvoi: tulenjohtaja, tulenkäyttöupseeri, tykistö ja, heidän mukaansa, ennemmin tai myöhemmin myös FPV-dronet.

Kumpikaan heistä ei ollut aiemmin rakentanut ATAK-liitännäisohjelmaa tai koodannut. ATAK:in valinta tuntui silti luonnolliselta, he toteavat: se on avointa lähdekoodia, laajasti käytössä ja hyvin dokumentoitu, ja jo yksi Ruotsin asevoimien viestintävälineistä.

– Se on helppo tapa saada proof of concept, sanoo Albert.

He oppivat matkan varrella. Tieto ATAK:ista on avointa mutta vaikeasti jäsenneltävää, ja siinä he käyttivät Claudea vastausten löytämiseen. He aloittivat myös pienimuotoisesti: ensimmäinen prototyyppi rakennettiin yksinkertaisena verkkosovelluksena ja esiteltiin kuvitteellisille käyttäjille, ennen kuin he käyttivät aikaa varsinaiseen ATAK-liitännäisohjelmaan.

Viiden viikon jälkeen valmiina on prototyyppi, jota Lukasin ja Albertin mukaan on jo kokeiltu kranaatinheitinjoukkueissa Ruotsissa hyvin arvosanoin. Sprintin aikana he ovat kiertäneet joukko-osastoja, muun muassa I21:tä Sollefteåssa (pohjoisessa Ruotsissa) ja Kaartin prikaatia Tukholmassa, valmistellakseen syksyn kokeita ja kuullakseen, mitä joukot tarvitsevat halutakseen testata ELD:tä käytännössä.

– Ei odoteta, että joku sanoo mitä pitäisi tehdä, vaan etsitään vastaukset itse, sanoo Albert työtavasta.

Missä haluaisitte ELD:n olevan vuoden kuluttua?

– Tavoitteemme on saada se käyttäjille, sanoo Albert ja jatkaa: Haluamme viedä sen mahdollisimman monelle käyttäjälle todisteeksi siitä, että se toimii.

Yhtiötä he eivät ole tietoisesti vielä perustaneet.

Tie sinne voi kulkea useaa reittiä. Joko Ruotsin asevoimat ottaa sen käyttöönsä, tai koodi myydään vakiintuneelle puolustusalan yritykselle, joka hoitaa dokumentoinnin ja vie prosessia eteenpäin kohti Ruotsin puolustusmateriaalihallintoa (FMV). Se, mikä hidastaa, he toteavat, on harvoin itse teknologia vaan kaikki sen ympärillä: menetelmä, käsikirjat ja pitkä linjaorganisaation tie.

– Jos teet lapion, siihen pitäisi tulla kaksikymmentäsivuinen käyttöohje, sanoo Albert pilke silmäkulmassa. Uskon, että sotilaat osaavat keksiä sen itse.