Ruotsilla on juuri uusi ylipäällikkö, joka on selkeästi ilmoittanut, että sodan ajan joukot, sodan ajan organisaatio ja taistelukelpoisuus ovat etusijalla.

"Painopisteeni on jatkaa sodan ajan organisaation vahvistamista ja luoda edellytykset sille, että voimme yhdessä tehokkaasti ja tavoitteellisesti toteuttaa joulukuussa odottavan puolustuspäätöksen", Claesson sanoi välittömästi sen jälkeen, kun hän oli ottanut komennon Ruotsin asevoimista (Försvarsmakten).

On ilahduttavaa, että ylipäällikkö muistaa myös toteuttaa poliittisen tahdon. Se on yhtä selkeä ja vähintään yhtä kunnianhimoinen: sodan ajan tehtävä, sodan ajan tehtävä, sodan ajan tehtävä.

Painopisteen siirtyminen rauhanajan organisoinnista sodan ajan organisointiin on tärkeää monella tapaa. Tärkein ero on se, että suunnittelemme toimivamme eri tavalla, kun tilanne kriisiytyy vakavasti.

Ei ole ollut, eikä todellakaan ole ollut, itsestäänselvyys kaikille, että meidän on kyettävä järjestäytymään uudelleen siirtyessämme rauhanajan tehtävistä sodan ajan tehtäviin. Tarvitaan enemmän henkilöstöä, laajempia vapaudenrajoituksia ja erilaisia menetelmiä.

Meillä on historiallisesti ollut menetelmiä tämän ongelman ratkaisemiseksi, ja ne ovat suurelta osin edelleen ajankohtaisia. Velvollisuushenkilöstöä voidaan kutsua palvelukseen, materiaalia voidaan siirtää mobilisaatiojoukkoihin ja sodan ajan lainsäädännöllä voidaan ottaa käyttöön ajoneuvoja ja tarvikkeita. Ylivoimaisesti tärkein tekijä on kuitenkin kyky kasvattaa henkilöstövahvuutta hyvin koulutetulla, osaavalla ja sitoutuneella henkilöstöllä. Tässä reserviupseerit ovat täysin ratkaisevia.

Reserviupseeri saa parhaan kahdesta maailmasta. Koulutus, kokemukset ja menetelmät sotilasuralta, jotka käytännössä aina osoittautuvat hyödyllisiksi. Johtajuus, kyky tehdä päätöksiä ja suunnitella aikapaineen alla, ymmärrys ylemmän esimiehen tahdosta sekä ryhmän huomioon ottaminen.

Samalla reserviupseeri voi seurata unelmiaan kouluttautumalla ja työskentelemällä sen parissa, mistä hän on intohimoinen. Reserviupseerit tuntevat ammattiylpeyttä ja osallistuvat yhteiskuntaan lääkäreinä, insinööreinä, opettajina, juristeina, ekonomisteina, luonnontieteilijöinä ja käytännössä kaikissa muissa akateemisissa ammateissa. He johtavat yrityksiä, toimivat virkamiehinä tai aktiivisina työntekijöinä elinkeinoelämässä ja kansalaisyhteiskunnassa.

Myös asevoimat saa parhaan kahdesta maailmasta. Suuria määriä osaavaa henkilöstöä, joilla on laaja kokemus ja osaamissyvyys, jota virasto ei edes voi unelmoida rekrytoivansa perusorganisaatioon tai kilpailevansa siitä työmarkkinoilla.

Samalla henkilöstölle tarvitsee "maksaa" vain silloin, kun heitä käytetään, eli koulutuksen, harjoitusten ja treenaukseen aikana. Se on tarkoituksenmukainen ja kustannustehokas tapa rakentaa sodan ajan joukkoja. Lisäksi sisäinen henkilöstövuokrausyritys, joka koostuu osaavasta henkilöstöstä ja joka voi auttaa täyttämään vakansseja rauhanajan toiminnassa, on luonnollisesti etu.

Myös yhteiskunta on suuri voittaja. Reserviupseerit edistävät kansanvaltaista puolustusta, jolloin valtakunnan puolustus on kaikkien asia eikä vain pienen ryhmän, joka sattuu olemaan henkilökohtaisesti sitoutunut asiaan.

Ukrainan kauhea sota on toivottavasti selkeyttänyt kaikille, että tärkein tekijä puolustuskyvyn kannalta, riippumatta siitä kuinka suuri ja vahva vihollinen on, on se, että puolustushalua ei koskaan anneta periksi eikä koskaan luovuteta.

Samalla yhteiskunnan talous ei tarvitse kärsiä siitä, että arvokas osaaminen ja työvoima sitoutuu asevoimiin. Sen sijaan reserviupseerit jatkavat henkien pelastamista terveydenhuollossa, menestyvän elinkeinoelämän tukemista sekä kilpailukyvyn vahvistamista tutkimuksen ja kehityksen kautta.

Se, että reserviupseeri on avainkomponentti sodan ajan joukkojen rakentamisessa ja sodan ajan organisaation kasvattamisessa, on toivottavasti kiistaton asia. On myönteistä, että ylipäällikkö puolustusvoimien johdon kanssa, samoin kuin poliitikot, ilmaisevat tämän myös yksiselitteisesti.

Mutta aivan kuten reserviupseeri on ratkaiseva asevoimien kasvulle, asevoimien toiminta on monella tapaa ratkaisevaa reserviupseerille.

Reserviupseerit tarvitsevat kohtuulliset ja kilpailukykyiset palvelusehdot. On tavallista, että reserviupseerien palkka laskee heidän suorittaessaan sotilaallista palvelusta, heillä ei ole lakisääteistä oikeutta virkavapaaseen ja heitä kohdellaan monin tavoin epäedullisesti verrattuna kokopäiväisiin ammattiupseerikollegoihinsa.

Reserviupseerikoulutus ei ole sopeutettu sille korkeasti suoriutuvien akateemikkojen ryhmälle, joka on reserviupseeriammatin kohderyhmä. Opiskelijoiden tilanteen ja suorituskyvyn ymmärtäminen puuttuu, ja opintovapaata, mukautuksia, opintotukea ja opiskelija-asuntoja koskevat säännöt eivät yleensä ota huomioon reserviupseeripalvelusta, eikä koulutuksen aikaisia ehtoja ole juuri suunniteltu niille, jotka ovat jo astuneet työelämään.

Reserviupseerien on saatava työnantajaltaan sama huolenpito kuin muunkin henkilöstön. Kehityskeskustelut, urakehityksen suunnittelu ja palkkakehitys ovat yhtä tärkeitä reserviupseereille kuin ammattiupseereille. Pääsy tietojärjestelmiin, henkilökohtaiseen varustukseen ja virkakorttiin pitäisi olla itsestäänselvyys.

Tärkeintä on kuitenkin, että asevoimat tavoittaa ne, jotka haluavat ja voivat palvella, jotta sitoutumisen liekki pysyy elossa. Ei ole yhtään joukkoa, joka nykytilassa voi sanoa, ettei se tarvitse, ei pysty tai ei jaksa tarjota reserviupseereillensa mahdollisuutta palvella.

Suhtaudun luottavaisesti siihen matkaan, jonka asevoimat ja kokonaismaanpuolustus laajemmin ottaen ovat tekemässä. Voidaan vain toivoa, että sanat muuttuvat teoiksi ja että poistamme lopullisesti esteet, jotka tänä päivänä seisovat puolustushalun ja puolustuskyvyn välissä.

Edvin Dribe, asiamies

Reserviupseeriliitto (Förbundet Reservofficerarna)