Ulkoministeri Tobias Billström on esitellyt hallituksen ulkopoliittisen julistuksen Ruotsin Nato-jäsenyyden johdosta.

Hallituksen verkkosivustolla julkaistun lehdistötiedotteen mukaan Ruotsin jäsenyys Natossa merkitsee syvällistä ja välitöntä muutosta Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Tämän johdosta hallitus on esitellyt ylimääräisen ulkopoliittisen julistuksen.

– Jäsenyys Natossa tulee olemaan peruskivi Ruotsin ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Ruotsin on oltava uskottava, luotettava ja solidaarinen liittolainen, sanoo ulkoministeri Tobias Billström lehdistötiedotteessa.

Naton jäsenenä Ruotsi sitoutuu kaikkiin Naton ydintehtäviin: pelotteeseen ja kollektiiviseen puolustukseen, kriisinhallintaan ja turvallisuusyhteistyöhön.

– Jatkamme ruotsalaisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan perusarvojen edistämistä, mikä tarkoittaa, että puolustamme kansainvälistä oikeutta, ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, ja olemme vahva ääni asevalvonnan, aseistariisunnan ja leviämisen estämisen puolesta, sanoo ulkoministeri.

Ruotsi tulee myös puolustamaan ja edistämään transatlanttista yhteistyötä ja pyrkii Yhdysvaltojen jatkuvaan sitoutumiseen Euroopassa sekä edistää koko Naton turvallisuutta liittouman 360 asteen lähestymistavan mukaisesti.

Linkit: