Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen Joakim Sjöblom halusi puolustussektorille. Markkina-analyysi paljasti pullonkaulan, ja nykyään hänen yrityksensä SWEBAL rakentaa Ruotsin ensimmäistä TNT-tehdasta kolmeen vuosikymmeneen Norassa (keski-Ruotsi). Tavoitteena on 4 000 tonnia vuodessa, mikä hänen mukaansa kasvattaisi Euroopan saatavuutta kolme neljäsosaa, mutta riittäisi kuitenkin vain reilun kuukauden sotaan. Tie tähän on kulkenut viiden luvan kautta aina korkeimpaan oikeuteen asti.

Nordic Defence Sectorin päätoimittaja Jacob Wollheim tapaa Joakim Sjöblomin kupin kahvia äärellä DALO Industry Daysin lehdistöhuoneessa. Kummallakaan hänellä eikä yrityksen toisella perustajalla Carl Duforcella ole sotilastaustaa. Sjöblom myi edellisen yrityksensä vuoden 2024 alussa, samaan aikaan kun Ruotsi liittyi Natoon. Venäjän täysimittaisen hyökkäyksen jälkeen hän halusi puolustussektorille, ja lähtökohtana oli markkina-analyysi.

Matka DALO Industry Daysille on BAE Systems Boforsin sponsoroima

– Kyse oli analyysistä, jonka esitteli brittiläinen ajatushautomo RUSI (Royal United Services Institute) ja jossa verrattiin eurooppalaista ja venäläistä tuotantokapasiteettia, sanoo Joakim Sjöblom. Sillä hetkellä ero oli noin 600 prosenttia. Venäjä tuotti tässä tapauksessa kuusi kertaa enemmän ammuksia kuin koko Eurooppa.

Kun hän keskusteli teollisuuden kanssa siitä, miksi Eurooppa ei pystynyt lisäämään tuotantoaan, vastaus toistui: pula komponenteista ja raaka-aineista, harvinaisista maametalleista puolijohteisiin ja räjähteisiin. Perustajat tarkastelivat aluksi kokonaista 155 millimetrin kranaattia, mutta huomasivat pian, että se tekisi heistä kilpailijan suurille vakiintuneille yrityksille.

– Se ei ole markkina-asema, jota haluan, hän sanoo. Niinpä valitsimme kapean alueen, jolla voimme olla kumppani vakiintuneille yrityksille kilpailemisen sijaan.

Valinnaksi tuli räjähdysaine, tarkemmin sanottuna TNT.

Miksi valinta osui TNT:hen?

Tärkein syy on toimitusketju. TNT valmistetaan neljästä kemikaalista, Sjöblom selittää: tolueenista, oleumista, natriumsulfiitista ja typpihaposta, joita kaikkia löytyy Ruotsista tai Itämeren alueelta.

– Meidän tapauksessamme toimitusketju on erittäin tiivis. Niin että miten voimme varmistaa, että pystymme tuottamaan myös kriisin ja sodan aikana?

TNT:llä on hänen mukaansa kaksi selvää etua. Se on halpaa, noin kymmenesosa hienostuneempien räjähteiden kustannuksesta, ja se on hyvin valuvaa, mikä tarkoittaa pientä riskiä halkeamien tai kuplien muodostumiseen. Ennen kaikkea kyse on kustannuksista suurissa volyymeissa. Halvan Shahed-lennokin ampuminen alas kalliilla Patriot-ohjuksella ei ole taloudellisesti järkevää, hän toteaa, ja siinä TNT voi laskea ilmapuolustuksen hintaa. Sama pätee lennokkiammuksiin, kun otetaan huomioon Ukrainassa kulutetut määrät.

Itse räjähdysaineen materiaalikustannus ei ole suurin erä, hän huomauttaa. Olennaista on toimitusketju. Monet hienostuneemmat räjähteet ovat edelleen riippuvaisia vaikeammin saatavista kemikaaleista, ja siten usein aasialaisista toimittajista.

– Silloin emme saavuta autonomian ja teollisen syvyyden tavoitetta, sitä että voimme tuottaa eurooppalaisella pohjalla, sanoo Joakim Sjöblom.

Hän kuvailee yritystä mieluummin skaalauskoneena kuin innovaattorina. Ruotsilla oli TNT-tuotantoa vuoteen 1998 asti, silloin nimellä Nobelkrut, nykyään EURENCO, ja se, että kyky katosi reilut kolmekymmentä vuotta sitten, on huomattavissa.

– Ne, jotka todella osaavat tämän tuotannon, ovat, jos ovat vielä elossa, tänä päivänä yli 80-vuotiaita, hän sanoo nauraen. Niin että olemme saaneet monta ylimääräistä isää ja lisävanhempaa tässä prosessissa.

Yritys on löytänyt konetoimittajan, joka on rakentanut TNT-linjoja aiemmin, ja heidän tuotteensa noudattavat yhteistä Nato-standardia, joten kaikki Nato-maat ostavat samaa laatua.

– Sanon usein, että me emme tee innovaatiotyötä, sanoo Joakim Sjöblom. Meidän innovaatiomme on se, miten voimme tuottaa mahdollisimman paljon mahdollisimman lyhyessä ajassa tuotetta, joka on jo vakiintunut.

Millainen lupaprosessi on ollut?

Paikaksi valikoitui Nora. Koko vuosi 2024 oli kuin kiertue, hän kertoo, vierailuja tehtiin 38 kunnassa Ångestä (pohjois-Ruotsi) pohjoisessa Lundiin (etelä-Ruotsi) etelässä, ennen kuin valinta kaventui Noran, Kristinehamnin ja Eksjön välille. Nora painoi vaakakupissa enemmän, osittain seudun räjähdeteollisuuden historian ansiosta.

– Jotkut kunnat perääntyvät, kun puhutaan sotilaallisista laitoksista. Nora otti meidät vastaan lähes avosylin, sanoo Joakim Sjöblom. Asenne oli, että paikkakunta osaa tämän, se on tehnyt sitä 150 vuotta.

Sitäkin raskaampi on ollut viranomaiskäsittely. Toiminnan perustaminen vaatii vähintään viisi lupaa. Puhutuin niistä on ympäristölupa, joka käsitellään ympäristönsuojelulain mukaan. Koska laitos käsittelee niin suuria määriä kemikaaleja, se luokitellaan Seveso-toiminnaksi A-luokassa, korkeimmalla tasolla, mikä tarkoittaa, että luvan käsittelee suoraan maa- ja ympäristötuomioistuin. Vain maaperätutkimukset, mukaan lukien seismologia, geologia ja pohjavesi, maksoivat Sjöblomin mukaan lähes 20 miljoonaa Ruotsin kruunua.

Lupa myönnettiin joulukuussa 2025, lähialueen asukas valitti siitä maa- ja ympäristöylioikeuteen, ja asia päätyi edelleen korkeimpaan oikeuteen, joka kesällä 2026 tuomitsi yhtiön eduksi.

– Yksin valitusaika kesti pidempään kuin maa- ja ympäristötuomioistuimen käsittely, mitä voi pitää järjettömänä, hän sanoo.

Ja se on vain yksi viidestä luvasta. Jäljellä on asemakaava, jota kunta hallinnoi ja joka ei ole vielä saanut lainvoimaa, MCF:n (aiemmin MSB, Ruotsin yhteiskunnan turvallisuuden ja varautumisen virasto) lupa palo- ja räjähdysvaarallisista aineista annetun lain mukaisesti, sähkö- ja vesijohto merenalaisena, jonka käsittelee lääninhallitus, sekä liittymätien vahvistaminen, jonka omistaa Trafikverket (Ruotsin liikennevirasto). Viisi viranomaista, ja käytännössä viisi tahoa, jotka voivat kukin erikseen pysäyttää hankkeen.

Miksi lähteä mukaan johonkin, jossa on niin paljon epävarmuutta?

On tehtävä jonkinlainen laadullinen riskianalyysi, hän sanoo, sekä sijoittajana että yrityksen operatiivisena toimijana. Ensimmäinen kysymys on, mikä lupa on vaikein.

– Määritelmällisesti ympäristönsuojelulaki on ankarin laki, sanoo Joakim Sjöblom. Koska ympäristölupamme on saatu, tilastollisesti ei pitäisi olla kulttuuri- tai ympäristöesteitä myöskään missään muussa prosessissa.

Toinen kysymys on, ketkä ovat vastapuolina. Jos kunta, lääninhallitus tai puolustusvoimat olisivat valittaneet, riski olisi ollut suuri, hän toteaa. SWEBAL:n tapauksessa kyse on vain siviileistä lähialueen asukkaista.

– Silloin riski siitä, että he saavat asiassaan myönteisen ratkaisun, on suhteellisen pieni, hän sanoo.

Maanrakennustyöt, kuten metsänhakkuu ja kaivuutyöt, voidaan aloittaa nyt, mutta itse rakennus edellyttää, että asemakaava saa lainvoiman. Investointi on lähes miljardi Ruotsin kruunua, laitos tarjoaa noin viisikymmentä työpaikkaa Norassa, ja TNT-toimitukset on suunniteltu alkavaksi vuoden 2028 jälkipuoliskolla.

Mitä 4 000 tonnia merkitsee tässä yhteydessä?

Neljä tuhatta tonnia vuodessa on tavoite, ja Sjöblom asettaa luvun kontekstiin. Tällä hetkellä Euroopassa on vain yksi TNT-tehdas, Puolassa, joka tuottaa 6 000 tonnia.

– Kasvatamme Euroopan saatavuutta 75 prosentilla, hän sanoo. Tai helpommin ymmärrettynä: esimerkiksi Archer-järjestelmän 155 millimetrin kranaatissa on kymmenen kiloa räjähdysainetta. Neljä tuhatta tonnia riittää siis 400 000 kranaattiin.

Samaan aikaan Ukraina ja Venäjä kuluttavat 7 000 - 10 000 kranaattia päivässä.

– Vuosituotantomme kattaisi noin 40 päivää aktiivista sodankäyntiä. Niin että tarvitsemme huomattavasti enemmän, hän sanoo. Euroopan tarpeen arvioidaan olevan 30 000-35 000 tonnia. Ja me tuotamme neljä.

Volyymi on asetettu sen mukaan, mitä yritys arvioi pystyvänsä myymään, eikä niinkään tarpeen mukaan. TNT:tä on vaikea varastoida, ja myymätön volyymi aiheuttaa kustannuksia ja sääntelyriskejä. Se, että konetoimittaja on jo rakentanut linjoja likimain samassa koossa, helpotti myös suunnittelutyötä. Yritys on ostanut enemmän maata kuin yksi tuotantolinja vaatii, mutta lupa kattaa vain ensimmäisen tehtaan.

– Olen rakentanut yrityksiä tarpeeksi pitkään ollakseni hajauttamatta fokustani, hän sanoo. Kun tämä tehdas on käynnissä ja tuottaa kassavirtaa, voin ottaa kantaa seuraavaan vaiheeseen.

Miten vältätte poliittiset riippuvuudet?

Kiinnostus mallin kopioimiseen muissa maissa on suuri, Sjöblom sanoo, mutta hän näkee mieluummin yhteistyötä EU:n sisällä, kahdenvälisin kauppajärjestelyin, joissa jäsenmaat ostavat toisiltaan sen sijaan, että kaikki tuottaisivat kaiken. Poliittisia riippuvuuksia yritys pyrkii tietoisesti välttämään, ja SWEBAL ei koskaan myy suoraan valtiolle.

– Myymme vain valmistajille, hän sanoo. Jos Ruotsi ostaisi ammuksia Rheinmetallilta, Nammolta tai BAE:ltä, voisimme olla siinä alihankkijana. Emme ole riippuvaisia valtion omistuksesta.

SWEBAL oli yksi viidestä yrityksestä hallituksen 500 miljoonan Ruotsin kruunun panostuksessa, jonka tarkoituksena on vahvistaa Ruotsin ammustoimitusten varmuutta. Tuki on valtion rahoitusosuus yritysten EDIP-ohjelman (European Defence Industry Programme, Euroopan puolustusteollisuusohjelma) EU-varoja koskeviin hakemuksiin, ja rahat otetaan siitä 25 miljardin Ruotsin kruunun määrärahasta pikahankintoja varten, jonka valtiopäivät päätti vuoden 2025 kevään lisätalousarviossa. Muiden yritysten joukossa oli myös EURENCO.

– On mukava huomata, että nyt alkaa katsoa myös komponenttitasolle, sanoo Joakim Sjöblom. Ei riitä, että osaamme koota kranaatin loppuun. Meidän on myös katsottava, mistä puolijohteet, ruuti ja räjähdysaineet tulevat.

Muille, jotka haluavat puolustussektorille, hänellä on kaksi neuvoa. Älä rakenna mitään, joka kilpailee vakiintuneiden toimijoiden kanssa, joilla on vahvat lobbausvoimat, vaan löydä markkinarako, jossa voi elää rinnakkain niiden kanssa. Ja älä aliarvioi massatuotantoon siirtymisen haasteellisuutta.

– On melko helppo tehdä innovaatio kymmenelle yksikölle. Suurempi haaste on skaalata sitä ylös, hän sanoo. Kun siirrytään kymmenestä yksiköstä kymmeneen tuhanteen, silloin tulevat vastaan kaikki lupaprosessit, miljardi-investoinnit ja tehdashenkilöstö.