Norja liittyy EU:n uuteen puolustusteollisuusohjelmaan European Defence Industry Programme, EDIP, vuodesta 2026 alkaen ja tulee osallistumaan ohjelmaan noin 29 miljoonalla eurolla vuosien 2026–2028 aikana.
Norjan puolustusministeriön mukaan varat käytetään EU:n eurooppalaisen ja ukrainalaisen puolustusteollisuuden tukemiseen. Rahoitus otetaan norjalaisen Nansen-ohjelman sotilaallisesta osasta, joka on tarkoitettu Ukrainan tukemiseen.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun hallitus varaa varoja EDIP-ohjelmaan osallistumista varten. Norjan osallistuminen ohjelmaan on tärkeä osa hallituksen työtä Ukrainan pääsyn vahvistamiseksi kriittiseen puolustusmateriaaliin, sanoo puolustusministeri Tore O. Sandvik Norjan hallituksen tiedotteessa.
Osallistumisen myötä norjalaisella puolustusteollisuudella on mahdollisuus hakea rahoitusta ohjelman puitteissa. Norjan hallitus nostaa erityisesti esiin kehittyneiden sotilaallisten räjähteiden ja rakettimoottoreiden tuotannon alueina, joilla Norjalla on jo Ukrainan tarvitsemaa kapasiteettia.
– Ukraina on pyytänyt Norjaa investoimaan teolliseen kapasiteettiin kotimaassa, jotta voidaan lisätä heidän pääsyään materiaaliin. EDIP antaa teollisuudelle mahdollisuuden kasvattaa tuotantoa EU:n tuella, sanoo Sandvik.
EDIP kattaa yhteensä 1,5 miljardia euroa vuosien 2026-2028 aikana, ja sen tavoitteena on vahvistaa eurooppalaista ja ukrainalaista puolustusteollisuutta sekä lisätä tuotantokapasiteettia Euroopassa.

