Swedish Policy Games on kansallinen kilpailu, joka on avoin opiskelijoille. Siinä osallistujat kohtaavat tehtävän simuloida todellista päätöksentekoa ulko- ja turvallisuuspolitiikassa. Kilpailupäivänä kymmenen opiskelijajoukkuetta kokoontuu yhteisesti analysoimaan annettua skenaariota. Jokainen joukkue laatii konkreettisia politiikkasuosituksia, jotka esitetään asiantuntijoista koostuvalle tuomaristolle.

– Kilpailu kokosi tarkkailijoita ja edustajia muun muassa Ruotsin asevoimista (Försvarsmakten), kansainvälisiltä puolustusasiamiehiltä sekä siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlinilta. Toivomuksena on, että osallistujat lähtevät kilpailusta vahvalla tahdolla jatkaa sitoutumistaan Ruotsin ja Euroopan tulevaa turvallisuutta koskeviin kysymyksiin, sanoo Gustav Christensson, Consillio Internationalin analyytikko ja Swedish Policy Gamesin toinen perustaja.

Yksi tuomariston jäsenistä oli kenraalimajuri Karlis Neretnieks. Pitkän uransa aikana Ruotsin asevoimissa hän on toiminut muun muassa prikaatinkomentajana, operaatiopäällikkönä silloisen Sotilaallisen Keski-alueen (Militärområde Mitt) alaisuudessa sekä kokonaismaanpuolustuksen neuvonantajana Keski- ja Itä-Euroopassa puolustusministeriössä. Hän on Kuninkaallisen Sotatieteellisen Akatemian jäsen ja on toiminut myös Ruotsin Maanpuolustuskorkeakoulun (Försvarshögskolan) rehtorina. Lounaustauolla NDS sai tilaisuuden haastatella Neretniekssiä.

Vajaa tunti ennen haastattelua Ruotsin siviilipuolustusministeri Carl-Oskar Bohlin oli pitänyt puheen Maanpuolustuskorkeakoulun auditoriossa. Puhe ja sitä seurannut keskustelu pyörivät pääosin Ruotsin valmiuden ympärillä sekä siitä, miten maa hallitsee parhaillaan käynnissä olevaa muutosta sekä siviili- että sotilaallisessa valmiudessa. Neretnieksin mukaan valmiuteen kohdistuva huomio on tervetullutta ja kiireellistä: Ruotsin valmius vuonna 2026 on kaukana riittävästä.

– Valmius on puutteellinen, se on vain todettava. Työ on kyllä käynnistynyt laajalla rintamalla kunnissa ja viranomaisissa, mutta tuloksia alkaa näkyä vasta jonkin ajan kuluttua. Esimerkiksi väestönsuojien kunnostamisen osalta, hän sanoo.

Neretnieks nostaa katseensa myös Ukrainaan, jossa Venäjä järjestelmällisesti iskee siviili- ja sotilaalliseen infrastruktuuriin. Siksi hän pitää tervetulleena, että Ruotsin hallitus ilmoitti keväällä miljardipanostuksesta ruotsalaiseen ilmatorjuntaan.

– On parempi suojata infrastruktuuria kuin korjata sitä, ja hallituksen panostus on ehdottomasti välttämätön. Mutta kysymys kuuluu: milloin panostukset ovat valmiina? Mielestäni olemme oikealla tiellä, mutta aikataulun suhteen on ongelma, hän sanoo.

Neretnieks jatkaa:

– Juuri aikataulu riippuu hyvin paljon siitä, mitä Ukrainassa tapahtuu. Jos venäläiset pystyvät vapauttamaan resursseja Ukrainasta, eli tulitauon tai vastaavan myötä, uhka kasvaa dramaattisesti Itämerellä ja Baltian suuntaan, hän sanoo.

Neretnieks käsitteli Officerstidningen-lehdessä julkaistussa kolumnissa sitä, milloin Venäjällä on kyky toteuttaa laajamittainen operaatio länttä vastaan. Jotkut jakavat Neretnieksin näkemyksen, jonka mukaan tuo kyky voi olla olemassa jo muutaman vuoden kuluttua Ukrainan sodan päättymisestä. Toiset arvioijat uskovat, että Venäjä saattaa tarvita enemmän aikaa.

Tämä on varsin epäluotettava aikajana. Voimmeko olla varmoja, että Venäjä jakaa käsityksemme siitä, milloin se on valmis?

– Aikataulu on suuri epävarmuustekijä. On olemassa yksi erittäin tärkeä tekijä, jonka usein unohdamme ottaa huomioon. Ei ole lainkaan varmaa, että venäläisillä on sama käsitys kuin meillä siitä, mikä on taistelukelpoinen joukko. Arvaukseni on, että käsityksemme taistelukelpoisesta joukosta on venäläisten ja ukrainalaisten silmissä jonkinlainen äärimmäinen luksustuote, kullattuna joka suhteessa.

Neretnieks katsoo, että Venäjä ja Ukraina taistelevat tänään täysin erilaisilla voimasuhteilla ja laadulla sekä terveydenhuollon että huollon osalta kuin mikä on lännen standardi. Siksi länsi saattaa myös huijata itseään arvioidessaan Venäjän kykyä muodostaa uusia joukkoja.

– Meillä on yksinkertaisesti erilaiset todellisuuskäsitykset siitä, mikä on käyttökelpoinen joukko ja miltä sen pitäisi näyttää, hän sanoo.

Sen sijaan hän katsoo, että ratkaiseva tekijä on se, pitääkö Venäjä mahdollisena käydä sotaa ilman, että Yhdysvallat ja muut toimijat sekaantuvat, eli mahdollisuus toteuttaa nopea operaatio käynnistämättä maailmansotaa, eikä niinkään joukkojen laatu paperilla.

– Se, mitä nyt näemme Trumpin ja Yhdysvaltojen toiminnassa, on äärimmäisen huolestuttavaa ja täysin ratkaiseva turvallisuusnäkökohta. Voimme ajatella mitä tahansa ja kirjoittaa kuinka monta väitöskirjaa tahansa aiheesta, mutta mitä Kremlin miehet uskovat ja miten he tulkitsevat Yhdysvaltoja? Mitä enemmän he katsovat Yhdysvaltojen olevan irrottautunut Euroopasta, sitä enemmän idästä tulevien sotilaallisten seikkailujen riski kasvaa, Neretnieks sanoo.

1900-luvun jälkipuoliskolla Ruotsin valmius oli suhteellisen vahva ja sodan luonne ennakoitavampi. Onko vaikeampaa valmistautua siihen, miltä tavanomainen sota näyttää nyt?

– Kyllä, on selvää, että sodan luonne on muuttunut. Huomisen sota ei ole sama kuin se, johon valmistauduimme kylmän sodan aikana. On olemassa läpikäyvä historiallinen totuus, nimittäin että sota ei koskaan mene niin kuin on ajateltu, hän sanoo ja antaa esimerkkejä:

– Ensimmäinen maailmansota, toinen maailmansota, Vietnamin sota, Irakin sota. Näemme saman kaavan kaikissa näissä sodissa. Se on aina jotain muuta kuin mitä etukäteen uskottiin, suuremmassa tai pienemmässä määrin, Neretnieks sanoo.

Samalla hän katsoo, että tietyt osatekijät säilyvät, joskin eri muodoissa. Siltoja on korjattava myös tulevaisuudessa, vaikka ne olisi tuhonnut risteilyohjus eikä pommikone. Droonikehitys on kuitenkin tuonut täysin uuden ulottuvuuden, sekä ilmassa toimivien että maalla liikkuvien ja merellisten droonien osalta.

– Meillä ei ole vielä vastauksia siihen. On olemassa osavastauksia ja teorioita. Mutta vasta kun olemme itse hankkineet välineet ja harjoitelleet niillä riittävän suuressa mittakaavassa, saamme käsityksen siitä, miten seuraava sota käydään, hän sanoo ja jatkaa:

– Tänään joukoilla ei ole sitä syvällistä tietämystä, jota tarvitaan. Joukot taistelevat, eivät Ruotsin Puolustustutkimuslaitos (FOI) tai Ruotsin Puolustusmateriaalivirasto (FMV). Nämä virastot ovat hyviä keksimään älykkäitä menetelmiä ja hankkimaan välineitä, mutta joukoissa menetelmiä sovelletaan ja välineitä käytetään.

Hän katsoo, että tärkein osa upseerikoulutuksessa ei ole kyky luoda teorioita, vaan kehittää upseerin päätöksentekokykyä, jotta hän voi voimalla ja mielikuvituksella käsitellä taistelussa tai muussa taisteluun liittyvässä toiminnassa syntyviä tilanteita.

– Tarvitsemme enemmän tekijöitä kuin filosofeja, hän sanoo.

Jos katsomme Itämeren yli Suomeen ja Baltian maihin, onko niillä enemmän tekijöitä kuin filosofeja, mielestäsi?

– Sekä kyllä että ei. Suomi ei koskaan joutunut samaan ansaan kuin me. Nimittäin siihen, että Ruotsia puolustettaisiin parhaiten Afganistanissa ja että kansainväliset tehtävät olisivat asevoimien ainoa tehtävä.

– Suomi piti kiinni siitä, että maan puolustaminen on päätehtävä ja muu on sivutehtävä. Siksi heillä on säilynyt alueelliseen puolustukseen liittyvä rakenne ja ajattelutapa, jota me nyt yritämme luoda uudelleen, hän sanoo.

Neretnieks käsittelee myös Baltian maita ja nostaa esiin sen tosiasian, että kaikki kolme maata aloittivat matkansa paljon myöhemmin kuin pohjoismaiset naapurinsa. Virolla, Latvialla eikä Liettualla ollut asevoimia muurin kaatuessa, mikä tarkoittaa, että suuri osa työstä on täytynyt aloittaa alusta.

– Ne rakentavat ja panostavat rajattomasti, positiivisessa mielessä. Ei ole muita maita, jotka osoittavat yhtä suuren osuuden bruttokansantuotteestaan puolustukseen kuin Baltian maat ja Puola. Samalla niillä on pieni väestö ja rajallinen talous. Joten kuinka paljon ne itse varustelevat, se ei koskaan riitä puolustautumiseen Venäjää vastaan. Se ei yksinkertaisesti onnistu, hän sanoo.

Sen sijaan keskeiseksi kysymykseksi muodostuu Neretnieksin mukaan se, miten pohjoismaat yhdessä muiden liittolaisten kanssa voivat osallistua Baltian puolustukseen. Hän katsoo, että Ruotsin suurin panos alueelliseen pelotteeseen on juuri se, osallistuminen Baltian puolustukseen.

– Jos puhumme vakavasta pelotteesta, meidän tulisi suunnitella osallistumista useilla prikaateilla Baltiassa. Niiden ei tarvitse olla paikalla, mutta venäläisille on oltava hyvin selvää, että jos he aiheuttavat jotain Baltiassa, Ruotsi vastaa. Sama koskee tanskalaisia, ja myös brittejä ja ranskalaisia, hän sanoo.

Neretnieks nostaa esiin vertauksen, jota historioitsijat ovat vilkkaasti pohtineet: olisiko Stalin hyökännyt Suomeen, jos hän olisi tiennyt sen tarkoittavan myös sotaa Ruotsia vastaan vuonna 1939?

– Sitä emme tiedä, mutta ajatus on varsin mielenkiintoinen. Hyökkäisikö Venäjä johonkin Baltian valtioon, jos se tietää sen automaattisesti tarkoittavan taistelua myös ruotsalaisia, tanskalaisia ja brittiläisiä joukkoja vastaan?

Ehkä Stalin toivoi Euroopan olevan riittävän heikko ja jakautunut, jotta se ei tulisi apuun?

– Niin voi olla, ja juuri siksi pelote Baltiassa on meille niin tärkeä, sanoo Karlis Neretnieks lopuksi.