Nordic Defence Sector haastatteli Artemia Ruotsissa, jossa hän osallistuu Hug for Heroes -ohjelmaan. Kyseessä on Help Ukraine Gothenburgin järjestämä kahden viikon mittainen ohjelma, joka tukee haavoittuneiden ukrainalaisveteraanien toipumista ja paluuta työelämään.

Ennen Venäjän täysimittaista hyökkäystä Artem työskenteli esimiehenä. Hän yritti ilmoittautua vapaaehtoiseksi armeijaan helmikuussa 2022, mutta hänet käännytettiin pois; halukkaita oli jo liikaa. Hänet mobilisoitiin saman vuoden syyskuussa, ja hän palveli noin kuukauden jalkaväessä ennen kuin hänen yksikkönsä sai ensimmäisen tiedustelulennokkinsa, erään toisen sotilaan äidin joukkorahoittaman Mavic 3:n. Yksi ongelma tosin oli: kukaan yksikössä ei osannut lentää sitä. Artem, jolla oli ystävä, joka kuvasi häävideoita vastaavanlaisella lennokilla, ilmoittautui tehtävään vapaaehtoiseksi. Viikon koulutuksen jälkeen hän lensi jo tiedustelutehtäviä, ja vuoden kuluttua hän johti FPV-iskujoukkuetta, jonka hän oli itse ollut kouluttamassa alusta alkaen.

Lähes vuosi FPV-koulun jälkeen tykistökranaatti räjähti Artemin vieressä, kun hän oli asejärjestämässä lennokkia. Lennokki räjähti samalla, mikä maksoi hänelle oikean käsivarren ja oikean jalan. Hän sai myös vaurioita silmiinsä, vasempaan käteensä ja ääneensä. Kaksi kuukautta toipumisen alkamisesta hänelle tarjottiin analyytikon tehtävää ukrainalaisessa säätiössä.

Miten sota muuttui, kun FPV-lennokeista tuli yleisiä? Ja mikä on ollut yksi tärkeimmistä muutoksista, joita olet havainnut viime aikoina?

"Kun FPV-aikakausi alkoi, siirtyminen rintamalle ja sieltä pois kävi jalkaväelle paljon vaikeammaksi", hän sanoo. Vuonna 2022 venäläiset panssarivaunut pystyivät vielä hänen mukaansa lähestymään ukrainalaisia asemia kilometrin päähän. Kun FPV-lennokit yleistyivät, tämä etäisyys kasvoi 10-15 kilometriin, ja vuosina 2024-25 panssarivaunut olivat käytännössä kadonneet hyökkäysaseena. "400-500 dollarin lennokki tuhosi 10-15 miljoonan dollarin panssarivaunun", hän sanoo. "Venäjän rynnäkköryhmät siirtyivät kahdesta kolmesta panssarivaunusta kahteen kolmeen jalkaväen sotilaaseen."

Mikä on yleinen väärinkäsitys lennokeilla toimimisesta ja niitä vastaan toimimisesta, jonka oma operatiivinen kokemuksesi osoittaa vääräksi? Mitä se merkitsee työllesi nyt?

"Valmistajat rakentavat jotain, testaavat sitä omalla ampumaradallaan, ja tulokset näyttävät hyviltä", hän sanoo. "Mutta kun se saapuu rintamalle ja kohtaa elektronisen sodankäynnin, erilaisen maaston ja sään, johon sitä ei ole suunniteltu, se ei vain yksinkertaisesti toimi." Sotilaat menettävät aikaa, jota heillä ei yksinkertaisesti ole, hän sanoo: he eivät pysty pysäyttämään panssarivaunua, koska laitteisto ei sovellu kyseiseen tilanteeseen. "Tuo väärinkäsitys maksaa ihmishenkiä."

Artem kerää nykyään palautetta yksiköiltä siitä, mitkä järjestelmät toimivat ja missä, ja välittää tiedon valmistajille sekä säätiölle, joka pystyy hankkimaan ja toimittamaan kalustoa muutamassa päivässä, kun valtion hankintaprosessi kestää kuukausia. Minkä tahansa ratkaisun elinkaari, hän sanoo, on karkeasti ottaen kolmesta neljään kuukautta, ennen kuin Venäjä löytää vastatoimen. Ruotsissa kaksi viikkoa on ollut osin lepoa, osin yhteyksien luomista. Artem kuvailee ohjelmaa tilaisuutena toipua, tavata muita veteraaneja eri puolilta Ukrainaa ja tutustua Ruotsiin ja sen kulttuuriin, ja järjestäjät ovat myös saattaneet ryhmän yhteyteen ruotsalaisten yritysten ja järjestöjen kanssa. Yksi asia yllätti hänet: "Kävi ilmi, että Ruotsissa on paljon ihmisiä, joilta on amputoitu raaja ja jotka jatkavat elämäänsä", hän sanoo, "ja jotka osoittavat omalla kokemuksellaan, että elämä jatkuu, vaikka olisi menettänyt raajan".

Pohjoismaat ja Baltian maat asettavat yhä enemmän etusijalle valmiuden lennokkien käytössä ja niitä vastaan toimimisessa. Onko sinulla neuvoja operaattoreiden koulutukseen ja lennokkidoktriinin käyttöönottoon liittyen?

Hän jakaa lähestymistavan kahtia. Jalkaväki, hän sanoo, vaatii motivoituneita ihmisiä, jotka ovat valmiita hyväksymään todellisen riskin, mikä on vaikea asia kouluttaa. Lennokkiohjaajat sen sijaan ovat täysin eri asia: "Joku, joka pelaa PlayStationia tai Xboxia, on jo noin 90-prosenttisesti valmis", hän sanoo ja viittaa pelaamisen jo kehittämään motoriseen kontrolliin.

Hän nostaa esiin, miten urheiluun perustuvaa lähestymistapaa on jo sovellettu Ukrainassa. "Lennokin käyttöä ei tarvitse harjoitella taistelukentällä", hän sanoo, "siihen voi harjoitella urheilulajina, ja nuo taidot siirtyvät käyttöön, jos ja kun tarve tulee". Hän kertoo, miten FPV-kilpa-ajot jatkuvat nykyään rinnan itse sodan kanssa: sekä sotilaat että siviilit kilpailevat radoilla aina kun aikaa jää. Tämä on neuvo, joka hänen mukaansa on tullut suorista tapaamisista pohjoismaisen puolustusteollisuuden ja ammattilaisten kanssa, joita hän on tavannut ohjelman aikana.

Hän uskoo, että sama lähestymistapa toimisi hyvin myös Pohjoismaissa. "Urheilun kautta ihmiset kiinnostuisivat enemmän FPV-lennokkien lentämisestä", hän sanoo. "Ja jos sota joskus tulee, nuo urheilijat ovat jo melko taitavia ohjaajia."

Missä määrin maa voi psykologisesti valmistaa väestöään sotaan?

"Siihen ei voi valmistautua ennen kuin se tapahtuu", hän sanoo. "Voi motivoida itseään, valmistautua miten haluaa, mutta kun se todella tapahtuu, ihmisten on vain koottava itsensä ja lähdettävä." Osa jää taistelemaan, hän sanoo, toiset joutuvat paniikkiin ja pakenevat, kuten kävi Ukrainassa.

Hän viittaa Saudi-Arabiaan, jossa koulutettu henkilöstö ja kehittyneet ilmatorjuntajärjestelmät päästivät silti läpi laajan Shahed-iskun käynnissä olevan Lähi-idän konfliktin aikana. Artemin mukaan tämä johtuu siitä, että järjestelmiä oli harjoiteltu luokkahuoneissa, ei operatiivisessa käytössä. "Kyse on vähemmän valmiudesta ja enemmän vaistosta", hän lisäsi ja korosti kenttäkoulutuksen merkitystä, jotta henkilöstö on paremmin varustautunut sodan iskiessä.

Mitä mielestäsi puuttuu siitä, miten Eurooppa uutisoi tästä sodasta?

"Täällä mediasta puuttuu suora näkökulma", hän sanoo ja väittää, että ihmisille näyttäminen, mitä Shahedit ja ohjukset todella tekevät, sen sijaan että asiasta vain luetaan, on se, mikä muuttaa mielipiteitä ja politiikkaa. Hän mainitsee Ukrainan rakennusmääräykset, jotka nykyään vaativat suojatiloja uusien korkeiden rakennusten alle, konkreettisena esimerkkinä askeleesta, joka seuraa siitä, kun uhka otetaan vakavasti.

Hän näkee myös roolin pienemmälle, suoralle toiminnalle ulkomailta. Hän mainitsee Lvivin teknillisen yliopiston ukrainalaiset opiskelijat, jotka järjestivät keskenään varainkeruukampanjoita, joiden tuotto ohjattiin Shahed-torjuntalennokkeihin. Artem ilmaisee tukensa kaikille pohjoismaisille opiskelijaryhmille, jotka ovat halukkaita järjestämään vastaavanlaisia aloitteita.

Hug for Heroes rakentaa jo osan tuosta sillasta toisesta suunnasta tuomalla Artemin kaltaisia veteraaneja Ruotsiin ja yhdistämällä heidät ruotsalaisiin yrityksiin ja järjestöihin. Artem haluaa mennä pidemmälle. Tule Ukrainaan, hän sanoo, niin hän näyttää kaiken: lennokit, rintaman, miltä sota todella näyttää läheltä katsottuna, jotta se voidaan tuoda takaisin ja näyttää rehellisesti muualla Euroopassa asuville ihmisille.

Help Ukraine Gothenburgiin saa yhteyden osoitteessa hug.ngo tai contact@hug.ngo.