Ruotsin puolustusmateriaalilaitos (FMV) on aloittanut uusien tulenjohtolaitteiden luovutuksen ranskalaiselta Safran Electronics & Defense -yhtiöltä Ruotsin asevoimille. Yhteensä 260 laitetta toimitetaan maavoimien, laivaston ja kotijoukkojen (Hemvärnet) tulenjohtoryhmille. Toimitukset jatkuvat vuoteen 2028 asti.
FMV:n mukaan ensimmäinen luovutuserä käsittää 205 laukkua laitteineen ja niihin kuuluvine varaosineen. Järjestelmää käytetään maalien havainnointiin, luokitteluun ja paikantamiseen sekä epäsuoran tulen johtamiseen.
Laitteen pääkomponentti on sähköoptinen kiikari, jossa on lämpökamera, laseretäisyysmittari, kompassi ja satelliittipaikannus. Järjestelmässä on myös digitaalinen karttatuki, ja se pystyy välittämään maalitietoja ampuville joukoille. Erityisen tarkkoja vaatimuksia edellyttäville tulenjohtoryhmille kuuluu lisäksi pohjoissuuntaa hakeva gyroskooppi.
"Tämä on merkittävä parannus aiempiin järjestelmiin verrattuna. Ja kyseessä on hyvin kaivattu suorituskyky, jota asevoimat voi alkaa käyttää välittömästi", sanoo Claes Tamm, tulenjohtojärjestelmien projektipäällikkö FMV:ssä, laitoksen tiedotteessa.
FMV:n mukaan uusi laite painaa noin kymmenen kiloa vähemmän kuin edeltäjänsä. Toimitukseen sisältyy myös testaus- ja korjauslaitteistoa, jotta asevoimat pystyy huoltamaan järjestelmää itse.
NDS uutisoi syyskuussa 2025, että FMV oli tehnyt Safran Electronics & Defensen kanssa sopimuksen, jonka arvo on noin 488 miljoonaa Ruotsin kruunua. Ensimmäiset toimitukset oli tuolloin suunniteltu alkavaksi keväällä 2026.

