Nyt jätämme 2023 taaksemme, intensiivisen vuoden, jossa useat sodat ja konfliktit ovat valitettavasti olleet ja ovat edelleen huomion keskipisteenä. Haluaisin sanoa, että 2024 on vuosi, jolloin kaikki kääntyy parempaan, mutta jos jokin on opettanut meille viime vuodet, niin se, että pahimmat mahdolliset skenaariot ovat valitettavasti toteutuneet. Ajattelen ennen kaikkea jatkuvaa sotaa Ukrainassa ja Lähi-idässä. Vuonna 2024 järjestetään lisäksi useita vaaleja, jotka tuovat mukanaan suurta epävarmuutta tulevaisuuden suhteen, kuten Yhdysvaltain presidentinvaalit.
Jostain synkästä ja traagisesta nousee silti jotain myönteistä, ja se on yhtenäisyys ja voima, jota Ruotsi on yhdessä muiden kansakuntien kanssa osoittanut. Tämä yhtenäisyys on myös johtanut Ruotsin Nato-hakemukseen. On historiallinen tapahtuma, että Ruotsi, joka on useiden satojen vuosien ajan puolustanut liittoutumattomuuttaan, valitsee nyt liittymisen allianssiin. Kun pohdin hakemuksen syitä, tunnen sekä surua että vihaa, mutta tämä on se tie, joka meidän on valittava.
Olen täysin rehellinen: en uskonut, että sotilasurani aikana kokisin ruotsalaisen Nato-hakemuksen. Se on ollut vuosien ajan ei-kysymys. Ruotsin asevoimissa olemme kuitenkin vuosien ajan todenneet, että turvallisuustilanne ympärillämme on epävarma ja heikkeneminen voi tapahtua nopeasti, mikä on vaikuttanut suhtautumiseemme omaan sotilaalliseen kykyyymme. Olemme siksi omaksuneet ajattelutavan, jossa meidän on oltava valmiita kaikkeen, mutta en tuolloin nähnyt edessäni sotaa Euroopassa tai Nato-jäsenyyttä.
Nato-jäsenyyteen liittyen: tuleeko Ruotsista allianssin jäsen, miksi se kestää niin kauan, onko meillä liian vähän tarjottavaa sotilaallisesti, emmekö voisi olla vain kumppani kuten aiemmin, ja miksi minä ja Nato-valtuuskunta olemme Brysselissä, jos emme ole jäseniä? Nämä ovat kysymyksiä, joita saan usein. Ymmärrän kysymysten taustan: Ruotsin hakemuksesta on tosiasiallisesti kulunut jo yli vuosi, ja itse olin melko varma siitä, että työni Ruotsin sotilasedustajana Natolle ja EU:lle Brysselissä tapahtuisi Naton lipun alla.
Minulle on kuitenkin helppo vastata näihin kysymyksiin. Itse jäsenyys on poliittinen prosessi, joka saa edetä omalla painollaan. Väitän, että maantieteellinen sijaintimme sekä osaamisemme maa-, ilma- ja merialueilla omalla alueellamme ovat ainutlaatuisia. Sotilaallisen panoksemme osalta meillä on paljon annettavaa. Jo ennen sotaa Euroopassa Ruotsin asevoimat oli aloittanut kehitysprosessin, jota kutsumme kasvuksi, jonka tehtävänä oli ja on lisätä sotilaallista kykyämme. Tästä aloitetusta työstä on hyötyä allianssissa. Meillä on hyvin toimiva puolustussuunnittelu, joka on suhteellisen helppo integroida Naton puolustussuunnitteluun.
Olemme myös edenneet pitkälle kokonaismaanpuolustuksemme (Totalförsvar) kehittämisessä, ja muut allianssin maat ovat osoittaneet suurta kiinnostusta vastaavan kehityksen toteuttamiseen.
Koko kasvun ja kehitysprosessin aikana meidän on kuitenkin muistettava, että lähtötasomme oli suhteellisen matala: tulimme ajanjaksolta, jolloin sekä puolustusta että kokonaismaanpuolustusta oli purettu useiden vuosien ajan. Siitä huolimatta käsitykseni on, että meillä on kykyjä, joihin voidaan luottaa. Suurimmaksi panokseksemme väitän olevan osaava ja lojaalinen henkilöstömme.
Brysselin Nato-valtuuskunnalla on ollut tärkeä rooli Ruotsin ja Naton välisessä suhteessa 1990-luvun lopulta lähtien. Työ täällä Nato-valtuuskunnassa on luonnollisesti tehostunut hakemuksemme jättämisen jälkeen. Nato-valtuuskunta koostuu poliittisesta, puolustus- ja sotilasosastosta, joita johtaa Ruotsin suurlähettiläs. Yhdessä muodostamme ja hallinnoimme Ruotsin kantaa niihin kysymyksiin, joita Nato käsittelee ennen allianssin tekemiä päätöksiä. Roolini on tuoda esiin sotilaallinen näkemys ja logiikka kysymyksissä. Emme vielä saa osallistua päätöksentekoon, mutta minulle on tärkeää, että otamme jo nyt paikkamme ja olemme aktiivisia kaikissa kysymyksissä. Koen, että näkemyksiämme otetaan erittäin vakavasti, mikä on myös pitkäaikaisen yhteistyömme tulos.
Aloitin mainitsemalla muutaman sanan käynnissä olevista konflikteista, ja haluan myös lopettaa muutamalla pohdinnalla turvallisuustilanteesta.
Huolimatta meistä ja koko länsimaailman pyrkimyksistä luoda vakautta ja turvallisuutta, kehitys näyttää edelleen synkältä. On helppo vaipua toivottomuuteen ja ajatella, että kaikki ponnistelumme pitkäkestoisten ratkaisujen löytämiseksi ovat olleet turhia, ja siksi lopettaa eteenpäin pyrkiminen. Minulle on tärkeää, että emme juutu pessimismiin emmekä menetä uskoa tekemäämme työhön. Kuinka toivottomalta tilanne tahansa tuntuukin, katson, että on tärkeämpää kuin koskaan, että jatkamme työtämme yhdessä Naton ja muiden kumppaneiden kanssa. Emme saa koskaan menettää uskoamme tai toivoamme siihen, mitä teemme. Sekä Ruotsi että Nato ovat vahvistuneet enemmän kuin koskaan. Meillä on yhteinen vastuu, ja meidän on elettävä sen mukaisesti.
Vara-amiraali Jonas Haggren