Teknologisen ylivoiman säilyttäminen on pitkään ollut keskeistä NATOn pelotteen ja puolustusaseman kannalta, mutta tuo etu on kaventumassa. Tässä kolumnissa John-Mikal Størdal, NATOn tiede- ja teknologiaorganisaation (Science and Technology Organization, STO) johtaja ja entinen Norjan puolustustutkimuslaitoksen (Forsvarets forskningsinstitutt, FFI) pääjohtaja, hahmottelee, kuinka tieteestä ja teknologiasta on jälleen tehtävä strateginen prioriteetti. Hänen mukaansa kyse ei ole ainoastaan valmiudesta tämän päivän uhkiin, vaan myös valmistautumisesta ylihuomisen sotaan.

"Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan" on muinaisista ajoista peräisin oleva lausuma, joka on edelleen ajankohtainen. Taaksepäin katsoen olen havainnut, kuinka teknologia muovaa sodan luonnetta. Kivikauden ajoista kybersodan aikakauteen on tapahtunut jatkuvaa teknologian ja sodankäynnin rinnakkaisevoluutiota, jossa mullistavat keksinnöt ovat toistuvasti kirjoittaneet strategiset ja operatiiviset todellisuudet uudelleen.

Kahdennenkymmenennenensimmäisen vuosisadan aikana näen nousevien teknologioiden jatkavan sodankäynnin viemistä uusiin ja toisinaan odottamattomiin suuntiin, samalla kun aseelliset konfliktit itsessään stimuloivat merkittäviä uusia teknologisia edistysaskelia. Kolmen vuosituhannen kuluessa yksittäisin johdonmukaisin sodankäyntiä muovaava tekijä on ollut teknologinen muutos. Vastaavasti tiede ja teknologia (T&T) ovat pysyneet sodan suurimpana muutosvoimana, ei ainoastaan nykyaikana vaan koko ihmiskunnan historian ajan. Tämän historiallisen kaavan ymmärtäminen vahvistaa käsitystäni siitä, miksi teknologisen johtajuuden säilyttäminen on niin tärkeää vapautemme, yhteisten arvojemme ja elämäntapamme turvaamiseksi ja kehittämiseksi.

Kokemukseni NATOn tiede- ja teknologiaorganisaatiossa (STO) työskentelystä on antanut minulle omakohtaisen näkymän siihen, kuinka perusteellisesti teknologinen johtajuus on siirtynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Australian strategisen politiikan instituutti (ASPI) nosti äskettäin esiin tämän muutoksen: vuosina 2003–2007 Yhdysvallat johti 64 kriittisestä teknologiasta 60:ssä, kun taas Kiina johti vain kolmessa. Tänään, vuosina 2019–2023, Kiina on noussut maailman johtajaksi 64 teknologiasta 57:ssä, joista monilla on suora sotilaallinen merkitys.

Tämä tilanne muistuttaa minusta yhä enemmän uutta "Sputnik-hetkeä". Kun Yhdysvallat ymmärsi vuonna 1957 Neuvostoliiton Sputnik-satelliitin laukaisun jälkeen, että sen oli kurottava umpeen ilmeinen tiede- ja teknologiakuilu, toimittiin nopeasti. Lisättyään investointeja koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen (T&K) NASA ja DARPA perustettiin alle vuotta myöhemmin. Nykyisin NATOn merialan tutkimus- ja kokeilukeskuksena (Center for Maritime Research and Experimentation, CMRE) tunnettu organisaatio perustettiin Italiaan vuonna 1959. OECD seurasi perässä ja kannusti T&T-alan T&K-siviili-investointeihin eurooppalaisissa jäsenmaissaan 1960-luvulla. Kiinan nykyisten edistysaskelten nopeutta ja laajuutta seuratessani näen vastaavan strategisen käännepisteen tänään. Toiminnan tarve on nyt suurempi kuin kertaakaan kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Jotkut saattavat väittää, että pidimme sitä itsestäänselvyytenä. Että tulimme liian luottavaisiksi teknologisen johtajuusroolimme suhteen. Että aliarvioimme, toisinaan jopa sivuutimme, riskin siitä, että tuleva teknologinen hegemonia saattaisi olla vastustajiemme käsissä.

Olen täysin tietoinen siitä, että T&T ei ole päämäärä sinänsä, vaan kriittinen mahdollistaja huipputason suorituskykyjen kehittämiseksi ja toimittamiseksi sotilaallisen edun varmistamiseksi, turvallisuuden ja resilienssin tarjoamiseksi sekä yhteiskuntiemme vaurauden ja demokratioidemme suvereniteetin suojelemiseksi.

NATOn sitoumus kohdentaa 5 prosenttia bruttokansantuotteesta puolustukseen ja puolustukseen liittyvään turvallisuuteen vuoteen 2035 mennessä osoittaa, että asteittainen eteneminen ei enää riitä. Pelkät resurssit eivät kuitenkaan riitä. Rahat on käytettävä viisaasti, ja on välttämätöntä välttää ansaa, jossa valmistaudutaan taistelemaan viime sotaa, ja sen sijaan hypätä eteenpäin kehittämällä T&T:tä, jota tarvitaan seuraavan sodan käymiseen tai toivottavasti sen pelottelemiseen. Vaarana on, että vanhat vaistot astuvat peliin: ajatellaan vain perinteisten asejärjestelmien, kuten tankkien ja tykistön, hävittäjien ja sotilaivaston, pelkkiä lukumääriä.

Väittäisin, että uusien mullistavien teknologioiden täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää todennäköisesti organisaatiorakenteen, henkilöstön ja operatiivisen konseptin muuttamista. Tämä on vaikeaa, ja historia, ei pelkästään sotahistoria, on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka nopeammin sopeutuva osapuoli saa yliotteen. Sentimentaalisuus vaarantaa taistelujemme henkilöstön hengen. Sodankäynnissä hopeamitalin saaminen ei ole houkutteleva vaihtoehto.

Näkemykseni mukaan meidän on paikattava nykyisen rakenteen aukkoja, mutta vielä tärkeämpää on valmistautua "ylihuomisen sotaan". Tämä edellyttää päättäväisiä investointeja kaksikäyttökehitykseen, korkean riskin ja korkean tuoton kehitysohjelmiin sekä nopeampiin polkuihin prototyypistä käyttöönotottoon. Tällaiset läpimurrot, kuten risteilyohjukset, GPS tai häiveteknologia aiemmilla aikakausilla, voivat muuttaa pelotteen dynamiikkaa ja varmistaa kestävän sotilaallisen edun.

Nämä ohjelmat, joille on ominaista kunnianhimoiset tavoitteet, nopea prototyyppien kehittäminen, epäonnistumisen sietokyky ja virtaviivaistetut siirtymäpolut, voivat tuottaa suhteettoman suuren operatiivisen edun ja nollata pelotteen laskelman. Ilman portfoliota, joka sisältää tällaisia investointeja, liittouma riskin jäädä jälkeen niistä, jotka ovat valmiita tavoittelemaan muutoksellisia läpimurtoja.

Tärkeä osa tätä lähestymistapaa on löytää parempi tasapaino: perinteisten alustojen ja edullisten skaalautuvien järjestelmien välillä, päähankkijoiden ja pk-yritysten sekä startup-yritysten välillä sekä lyhyen ja pitkän aikavälin investointien välillä. Uskon myös vakaasti, että meidän on oltava parempia siviili-T&T-alan T&K-edistysaskelten integroinnissa. Ukrainan sota on osoittanut, kuinka edulliset miehittämättömät järjestelmät, kun niitä mukautetaan nopeasti, voivat neutralisoida huomattavasti kalliimpia perintöjärjestelmiä.

Sotilaallinen hankinta on perinteisesti noudattanut ylhäältä alaspäin suuntautuvaa mallia, jossa hallitukset tunnistavat tiettyjen suorituskykyjen tarpeen ja tilaavat sitten toimittajilta niiden kehittämisen. Nykyaikainen puolustus edellyttää joustavaa, iteratiivista hankintaa, jota ohjaavat etulinjasta saatu palaute, nopea prototyyppien kehittäminen ja iteratiivinen testaus, jotka vauhdittavat suorituskyvyn kehittämistä.

Pääsy parhaisiin aseisiin ja varusteisiin on aina ollut olennaista NATOn kyvylle pelotella vastustajiaan ja puolustautua niitä vastaan sekä taata yli miljardin ihmisen vapaus ja turvallisuus. NATOn maiden lukumääräisesti suurempia Neuvostoliiton joukkoja vastaan saavuttama teknologinen etu auttoi päättämään kylmän sodan ilman, että sitä koskaan tarvitsi käydä.

Olemme globaalin teknologisen edun kilpajuoksun keskellä, ja tarvitsemme suurempaa kiireellisyyden tunnetta. Teknologisen edun säilyttäminen ei ole helppoa. Se on kallista ja se on kovaa työtä. Olemme maratonilla, emme pikajuoksussa.