Tehokas pelotevaikutus tieteen ja teknologian avulla

Teknologisen ylivoiman ylläpitäminen on pitkään ollut keskeistä NATOn pelotteen ja puolustusaseman kannalta, mutta tuo etu on kaventumassa. Tässä kolumnissa John-Mikal Størdal, NATOn tiede- ja teknologiaorganisaation (STO) johtaja ja entinen Norjan puolustusalan tutkimuslaitoksen (FFI, Forsvarets forskningsinstitutt) pääjohtaja, hahmottelee, kuinka tieteestä ja teknologiasta on jälleen tehtävä strateginen prioriteetti. Hänen mukaansa kyse ei ole ainoastaan valmiudesta tämän päivän uhkia varten, vaan myös valmistautumisesta ylihuomisen sotaan.

"Jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan" on muinaisista ajoista peräisin oleva lausahdus, joka on edelleen ajankohtainen. Taaksepäin katsoessani olen havainnut, kuinka teknologia muovaa sodan luonnetta. Kivikauden ajoista kybersodan aikakauteen on tapahtunut jatkuvaa teknologian ja sodankäynnin rinnakkaisevoluutiota, jossa mullistavat keksinnöt ovat toistuvasti kirjoittaneet strategiset ja operatiiviset todellisuudet uudelleen.

Kahdennenkymmenennenensimmäisen vuosisadan aikana näen nousevien teknologioiden jatkavan sodankäynnin viemistä uusiin ja toisinaan odottamattomiin suuntiin, samalla kun aseelliset konfliktit itsessään stimuloivat merkittäviä uusia teknologisia edistysaskeleita. Kolmen vuosituhannen aikana yksittäisin johdonmukaisin sodankäyntiä muovaava tekijä on ollut teknologinen muutos. Vastaavasti tiede ja teknologia (T&T) ovat pysyneet sodan suurimpana muutosvoimana – ei ainoastaan nykyaikana, vaan läpi koko ihmiskunnan historian. Tämän historiallisen kaavan ymmärtäminen vahvistaa käsitystäni siitä, miksi teknologisen johtajuuden ylläpitäminen on niin tärkeää vapautemme, yhteisten arvojemme ja elämäntapamme turvaamiseksi ja kehittämiseksi.

NATOn tiede- ja teknologiaorganisaatiossa (STO) työskentelemäni kokemuksen perusteella olen omakohtaisesti havainnut, kuinka perusteellisesti teknologinen johtajuus on siirtynyt viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Australialainen strategisen politiikan instituutti (ASPI) nosti äskettäin esiin tämän muutoksen: vuosina 2003–2007 Yhdysvallat johti 64 kriittisestä teknologiasta 60:ssä, kun taas Kiina johti vain kolmessa. Tänään, vuosina 2019–2023, Kiina on noussut maailman johtajaksi 64 teknologiasta 57:ssä, joista monilla on suora sotilaallinen merkitys.

Tämä tilanne muistuttaa minusta yhä enemmän uutta "Sputnik-hetkeä". Kun Yhdysvallat vuonna 1957 Neuvostoliiton Sputnik-satelliitin laukaisun jälkeen ymmärsi tarvitsevansa kiinni kuromista ilmeiseen tiede- ja teknologiakuiluun, ryhdyttiin nopeisiin toimiin. Lisääntyneiden koulutus- ja tutkimus- ja kehityspanostusten (T&K) seurauksena NASA ja DARPA perustettiin alle vuotta myöhemmin. Nykyisin NATOn merentutkimus- ja kokeilukeskuksena (CMRE) tunnettu organisaatio perustettiin Italiaan vuonna 1959. OECD seurasi perässä ja kannusti T&T-alan T&K-siviili-investointeihin eurooppalaisissa jäsenmaissaan 1960-luvulla. Tarkastellessani Kiinan nykyisten edistysaskeleiden nopeutta ja laajuutta näen vastaavan strategisen käännepisteen tänään. Toiminnan tarve on nyt suurempi kuin milloin tahansa kylmän sodan päättymisen jälkeen.

Jotkut saattavat väittää, että pidimme sitä itsestäänselvyytenä. Että tulimme liian luottavaisiksi teknologisen johtajuusroolimme suhteen. Että aliarvioimme – toisinaan jopa sivuutimme – riskin siitä, että tuleva teknologinen hegemonia saattaisi olla vastustajiemme käsissä.

Olen täysin tietoinen siitä, että tiede ja teknologia eivät ole päämäärä sinänsä, vaan kriittinen mahdollistaja huipputason suorituskykyjen kehittämiseksi ja toimittamiseksi sotilaallisen edun varmistamiseksi, turvallisuuden ja resilienssin tarjoamiseksi sekä yhteiskuntiemme vaurauden ja demokratioidemme suvereniteetin suojelemiseksi.

NATOn sitoumus kohdentaa 5 % BKT:sta puolustukseen ja puolustukseen liittyvään turvallisuuteen vuoteen 2035 mennessä viestii, että asteittainen eteneminen ei enää riitä. Pelkät resurssit eivät kuitenkaan riitä. Rahat on käytettävä viisaasti, ja on välttämätöntä välttää ansaa, jossa valmistaudutaan taistelemaan viimeisin sota uudelleen – sen sijaan on hypättävä eteenpäin kehittämällä tarvittava tiede ja teknologia seuraavan sodan käymiseksi tai toivottavasti sen pelottamiseksi. Vaarana on, että vanhat vaistot ottavat vallan: ajatellaan vain perinteisten asejärjestelmien, kuten tankkien ja tykistön, hävittäjien ja sotilaivaston, pelkkiä lukumääriä.

Väittäisin, että uusien mullistavien teknologioiden täysimääräinen hyödyntäminen edellyttää todennäköisesti organisaatiorakenteen, henkilöstön ja operatiivisen konseptin muuttamista. Tämä on vaikeaa, ja historia – ei ainoastaan sotahistoria – on täynnä esimerkkejä siitä, kuinka nopeammin sopeutuva osapuoli saa yliotteen. Sentimentaalisuus vaarantaa taistelujemme sotilaiden hengen – sodankäynnissä hopeamitalin saaminen ei ole houkutteleva vaihtoehto.

Näkemykseni mukaan meidän on paikattava nykyisen rakenteen aukot, mutta vielä tärkeämpää on valmistautua "ylihuomisen sotaan". Tämä edellyttää päättäväisiä investointeja kaksikäyttöiseen kehittämiseen, korkean riskin ja korkean tuoton kehitysohjelmiin sekä nopeampiin polkuihin prototyypistä käyttöönottoon. Tällaiset läpimurrot – kuten risteilyohjukset, GPS tai häiveteknologia aiemmilla aikakausilla – voivat muuttaa pelotteen dynamiikkaa ja varmistaa kestävän sotilaallisen edun.

Nämä ohjelmat, joille on ominaista kunnianhimoiset tavoitteet, nopea prototyyppien kehittäminen, epäonnistumisen sietokyky ja virtaviivaistetut siirtymäpolut, voivat tuottaa suhteettoman suuren operatiivisen edun ja nollata pelotteen laskelman. Ilman sellaista sijoitussalkkua, joka sisältää tällaisia investointeja, liittouma riskin jäädä jälkeen niistä, jotka ovat valmiita tavoittelemaan muutoksellisia läpimurtoja.

Tärkeä osa tätä lähestymistapaa on löytää parempi tasapaino: perinteisten alustojen ja edullisten skaalautuvien järjestelmien välillä, suurten päähankkijoiden ja pk-yritysten sekä startup-yritysten välillä sekä lyhyen ja pitkän aikavälin investointien välillä. Uskon myös vakaasti, että meidän on oltava parempia siviili-T&T-alan T&K-edistysaskeleiden integroinnissa. Ukrainan sota on osoittanut, kuinka edulliset miehittämättömät järjestelmät, kun niitä mukautetaan nopeasti, voivat neutralisoida huomattavasti kalliimpia vanhan sukupolven järjestelmiä.

Sotilaallinen hankinta on perinteisesti noudattanut ylhäältä alaspäin suuntautuvaa mallia, jossa hallitukset tunnistavat tiettyjen suorituskykyjen tarpeen ja tilaavat sitten toimittajilta niiden kehittämisen. Nykyaikainen puolustus edellyttää joustavaa, iteratiivista hankintaa, jota ohjaavat etulinjasta saatu palaute, nopea prototyyppien kehittäminen ja iteratiivinen testaus, jotka vauhdittavat suorituskyvyn kehittämistä.

Pääsy parhaisiin aseisiin ja varusteisiin on aina ollut olennaista NATOn kyvylle pelotella vastustajiaan ja puolustautua niitä vastaan sekä taata yli miljardin ihmisen vapaus ja turvallisuus. Teknologinen etu, jonka NATO-maat saavuttivat lukumääräisesti suurempia Neuvostoliiton joukkoja vastaan, auttoi päättämään kylmän sodan ilman, että sitä koskaan tarvitsi käydä.

Olemme globaalin teknologisen edun kilpajuoksun keskellä, ja tarvitsemme suurempaa kiireellisyyden tunnetta. Teknologisen edun ylläpitäminen ei ole helppoa – se on kallista ja se on kovaa työtä. Olemme maratonilla – emme pikajuoksussa.